VOITTO LEPPÄNEN & PICARDO |
||
Voitto Leppänen & Tanssiyhtye Picardo esiintyy nuorekkaalla kokoonpanolla. Yhtye on saanut arvostusta eleganssilla esiintymisellä ja sen musiikki saa kaikenikäiset tanssijat liikkeelle koko Pohjois-ja Keski-Suomessa. |
Musiikki koostuu evergreeneistä ja on monipuolista Antti Huovilasta, Olavi Virrasta, Reijo Taipaleesta ja Yölinnusta rajuimpaan rockiin. Voitolta on ilmestynyt v.2001 CD Sydämellä ruosteisella ja 2002 single On tanssi elämän tarkoitus. Kokoonpanossa mainio hanuristi Marko Vähäkuopus on myös hyvä laulaja ja häneltä taittuu kaikenlainen musiikki. Bassossa Eero Repo hoitaa rokkivaarin lailla rokit ja taustalaulut. Rummut soittaa Kantolan Rauno äärettömällä taidolla ja jämäkkyydellä. Solistina on upeaääninen Voitto Leppänen, jonka ääni muistuttaa välillä Antti Huovilaa ja välillä Olavi Virtaa. Ääni on kuitenkin Voiton oma.
|
|